Kuikkauksia – hipaisuja teksteistä 

Kansanopistosta eväitä elämään Reimari 29.8.2017

Jamilahden kansanopisto valmistautuu alkavaan lukuvuoteen odottavissa tunnelmissa.

-Meillä on ollut ennätysmäärä hakijoita, noin 150 toteaa rehtori Sanna Gango.

-Tilanne on sikäli nurinkurinen, että opiskelijoita on tulossa enemmän kuin vuosiin, mutta samanaikaisesti rahaa on vähemmän.

Syynä on kansanopistojen julkisen rahoituksen väheneminen. Opetushallituksen myöntämä vuosittainen valtionosuus määräytyy aiemmin toteutuneiden, useamman vuoden opiskelijaviikkojen perusteella. Järjestelmä aiheuttaa varsinkin kasvuhakuisille opistoille haastetta rahoituksen järjestämiseen.

Vapaansivistystyön oppilaitosten, kansanopistojen, kansalaisopistojen ja kesäyliopistojen rahoituksesta 57 % on julkista. Loput kustannuksista katetaan opiskelijamaksuilla tai muulla, ulkopuolisella rahoituksella.

Jamilahden lukuvuosi käynnistyy ensi viikolla. Opistolla alkaa viisi kielilinjaa, erityislinja autismikirjon henkilöille sekä LogoArt-taideterapiaohjaajakoulutus.

TARJA AUTIO

Lue koko juttu Reimarista!

 

Jamilahti

Uudistuneet sisällöt, ammattitaitoiset opettajat ja tekemisen meininkiä. Kaikki edellytykset viettää ainutlaatuinen vuosi ja omaksua tulevaisuuden tietotaitoa.

Tutustu tarjontaamme ja laita hakemus, kutsumme sinut haastatteluun

Toimisto

Jamilahden kansanopisto
Tikkupolku 1, 49460 Hamina
0400 318 456
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Jamilahti muualla verkossa