Blogi 

Kaikki kaikkien puolella

Viikolla 12 vietetään valtakunnallista Rasisimin vastaista viikkoa. Jamilahden kansanopisto osallistuu teemaviikkoon erityisryhmän toteuttamalla "Erilaisuuden puulla", joka asetetaan näytteille Ruissalon kirjastoon teemaviikon ajaksi.

SUVAITSEVAISUUDEN PERIAATTEIDEN JULISTUS

(Unescon yleiskokouksen julistus 16.11.1995)

Artikla 1

Suvaitsevaisuuden merkitys

1.1 Suvaitsevaisuus on meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Sitä edistävät tietämys, avoimuus, viestintä, ajatuksenvapaus, omatunto ja luottamus. Suvaitsevaisuus on sopusointuista erilaisuutta. Se ei ole pelkästään moraalinen velvollisuus, se on myös poliittinen ja juridinen vaatimus. Suvaitsevaisuus, hyve, joka tekee rauhan mahdolliseksi, auttaa korvaamaan sotakulttuurin rauhankulttuurilla.

1.2 Suvaitsevaisuus ei ole myöntyväisyyttä, alentuvaisuutta eikä suopeutta. Suvaitsevaisuus on ennen kaikkea sitä, että tunnustetaan toisten yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Missään tapauksessa sen nojalla ei voida puolustaa näihin perusarvoihin kohdistuvia loukkauksia. Suvaitsevaisuutta tulee osoittaa yksilöiden, ryhmien ja valtioiden.

1.3 Suvaitsevaisuus on velvoite, joka tukee ihmisoikeuksia, moniarvoisuutta (myös kulttuurien moninaisuutta), demokratiaa ja laillisuutta. Se merkitsee ahdasmielisyyden ja itsevaltaisuuden torjumista ja vahvistaa kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa esitetyt normit.

1.4 Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.

 

Jamilahti

Uudistuneet sisällöt, ammattitaitoiset opettajat ja tekemisen meininkiä. Kaikki edellytykset viettää ainutlaatuinen vuosi ja omaksua tulevaisuuden tietotaitoa.

Tutustu tarjontaamme ja laita hakemus, kutsumme sinut haastatteluun

Toimisto

Jamilahden kansanopisto
Tikkupolku 1, 49460 Hamina
0400 318 456
toimisto(at)jamilahti.fi

Jamilahti muualla verkossa

Toukokuun 25. päivästä alkaen henkilötietojen käsittelyä ohjaa koko EU-aluetta koskeva yleinen tietosuoja-asetus. Siksi haluamme muistuttaa asiakkaitamme tietojen turvallisen ja luotettavan käsittelyn merkityksestä. Lue Tietosuojaseloste