Blogi 

Rexin blogi 6/Satavuotias edelläkävijä

Lähes satavuotias kansanopistomme on uuden edessä. Viime viikolla tehtiin historiallinen päätös, kun koulutustoimintamme yhdistyy Kymenlaakson Opiston kanssa. Ensi vuoden alusta muodostamme yhdessä maakunnallisen opiston, jolla on toimipisteet Kouvolassa ja Haminassa. Tulemme olemaan entistä vahvempi ja yksi Suomen suurimmista vapaan sivistystyön kansanopistoista.

Suuruus ei ole itseisarvo, mutta tässä tapauksessa se tuo kiistämättä monia etuja. Pystymme palvelemaan opiskelijoitamme entistä paremmin, erikoistumaan ja tarjoamaan laaja-alaisemmin tukea ja kehittämään toimintojamme.

Uudistumisen tarve tulee muuttuneesta toimintaympäristöstä ja niistä tehtävistä joita meille tulevaisuudessa tarjotaan. Asiakaslähtöisyys on lähtökohta kaikelle toiminnalle ja toiminnan muutoksille. Opisto ei ole olemassa hallintoa, henkilökuntaa tai rehtoreitaan varten, vaan sen olemassaolon oikeutus ovat opiskelijat ja yhteiskunnan tarpeet.

Muutos on jatkuvaa opistokentällä. Nyt kun nimet on papereissa niin työ vasta alkaa. Uutta kehittäen ja uskoen vapaan sivistystyön merkityksen kasvuun, siihen että oppiminen on hyvän elämän yksi perustekijä.

On hienoa, että juuri me saamme olla –jälleen kerran -edelläkävijänä ja  mukana uuden maakunnallisen opiston kehittämistyössä. Edelläkävijyys ja ennakkoluulottomuus ovat leimanneet Jamilahden kansanopiston historiaa aina, niin nytkin. Me emme takerru menneeseen, vaan katsomme pitkälle horisonttiin ja kipparoimme opistoa rohkeasti kohti tulevaa yhteistyössä ja yhdessä.

Teksti: Sanna Gango

 

Jamilahti

Uudistuneet sisällöt, ammattitaitoiset opettajat ja tekemisen meininkiä. Kaikki edellytykset viettää ainutlaatuinen vuosi ja omaksua tulevaisuuden tietotaitoa.

Tutustu tarjontaamme ja laita hakemus, kutsumme sinut haastatteluun

Toimisto

Jamilahden kansanopisto
Tikkupolku 1, 49460 Hamina
0400 318 456
toimisto(at)jamilahti.fi

Jamilahti muualla verkossa

Toukokuun 25. päivästä alkaen henkilötietojen käsittelyä ohjaa koko EU-aluetta koskeva yleinen tietosuoja-asetus. Siksi haluamme muistuttaa asiakkaitamme tietojen turvallisen ja luotettavan käsittelyn merkityksestä. Lue Tietosuojaseloste